Siirin ensimmäinen....

Illalla katson ulos, tuuli viuhuu niin jotta katto on lähteä talosta, päätän aamulla lähteä kuitenkin metsään.Herään pimeällä keittelen kahvit laitan kamppeet autoon, lähden ajamaan kohti jahtimaita.Heti autosta noustuani poikametso lentää parinkymmenen metrin päähän mäntyyn syömään neulasia. Päästelen koiran autosta, näytän suunnan siiri lähtee hakemaan. Reilun viisiminuuttisen jälkeen alkaa napakka haukku jota kestää vain joitain kymmeniä sekunteja, jatkamme eteenpäin, jossain siellä kaukana teerikana pulputtaa...en ehdi kävellä kuin muutama satametriä kun korva tavoittaa haukun, jossain siellä kaukana. Juoksen ensin sitten vauhti muuttuu hiipimiseksi, tavoitan siirin hännän petäjien seasta, lintua ei näy... kierrän ja kierrän... ja jostain petäjän oksalta kurkottaa pitkähäntäinen ystävämme...orava. Hetken manailtuani pyydän kaveria ystävällisesti lopettamaan haukkumisen, se näyttää ymmärtävän ja jatkaa käteni osoittamaan suuntaan. Kuluu tunti kävellessä vanhaa metsän laitaa kunnes päätän istahtaa katsellen auringon nousua ja nauttivani mahtavasta maisemasta. Haaveiluni katkeaa yhtänopeasti kuin on alkanutkin. METSO! siivet hakkaavat kiivaaseen tahtiin, karkuun tuota vainoajaa joka tempoo nopeasti perässä. Kuuntelen kun haukku alkaa, savut on vedettävä loppuun... kuitenkin heitän sen pois ja lähden tavoittelemaan haukun suuntaan, hiivin ja hiivin...kunnes silmäni tavoittavat vanhan kukon ison petäjän oksalta, etsin ampumapaikkaa... risuja on liikaa edessä, tästä ei pysty ampumaan... kiertämään ei voi lähteä, liikaa avomaastoa. On yritettävä vain hieman lähemmäksi ase asettuu poskelle matkaa on 70m luotipiipulla on koitettava, kunnes haukku katkeaa koira lähtee haistelemaan maajälkeä....kiroan.... Tuntui sille kuin tuo metso olisi huutanut Siirille: Takaisin sieltä, kun se alkoi saarnaamaan ja Siiri takaisin haukkumaan alle... Vedän...metso tippuu suoraan kopiksi koiralle. Keitämme kahvit ja nautimme.