Petovuori

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Supijahtia

Ensimmäistä kertaa vietiin viirua luolalle. Parissa reiässä viiru kävi pyörähtämässä ja tuli pois, kunnes kolmanteen koloon sisälle ja haukku käyntiin. Haukku alkoi varovasti ja ensimäinen puolituntinen mentiin murinan kanssa. Hiukan kaivuutyötä niin saatiin supit liikkeelle ja äänikin parani kummasti, kaikenkaikkiaan puolitoistatuntia työtä reiässä ja viirulle ensimäinen supi!

Ensimmäisen supin jälkeen vaihdettiin koiraa, joka hoiti ammattilaisen ottein toisen supin reiästä pihalle, eipä tarvinnut kaivaa ;)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ajatuksia....

Aikanaan joku sanoi suomenpystykorvista jotta ne haukkuu ja tuhoaa kaiken mitä tielleen sattuu...
Kaksi pystykorvaa on talossa ja ensimmäinen kappale on tullut kerrostalossa kasvatettua ilman YHTÄÄN AINUTTA valitusta äänestä, saatika sitten materiaalista tuhoa... MÄYRÄKOIRA kun tuli taloon, kaikki muuttui. Aina itellä ollu käsitys tästä maastonakki rodusta ettei se ole millään tavalla vaikea kasvatettava... erehdyin pahasti. Vaimon kaikki kengät syötynä ja kaikki mikä jää lattialle syödään varmasti tai ainakin kokeillaan pystyykö sitä syämään...Ääntä kaveri antaa ihan riittävän herkästi ohikulkijoille siinä missä pystykorvat kattoo et mitä h¨evettiä se haukkuu, annettakoon anteeksi viirulle jotta se ei ole kuin 8kk. Toki pitääkin pitää ääntä ja kaikki uusi kinnostaa...mutta Jokainen koira juoksee meillä n.2h/päivä joten ei pitäisi turhautuminen olla ongelma ja sisällä majailevat joka yö.... jos pystykorvien kanssa olis sama ongelma ollu niin ois kämppä saattanu lähteä alta... Lyhyt yhteenveto mäyräkoirasta: Täysi luupää, joskin myös ERITTÄIN ihmisystävällinen koira!

torstai 21. helmikuuta 2013

Siirin haukkukoe

Haukkukoe järjestettiin 19.1 Äänekoskella ja tuomarina toimi Hannu Hyvönen.
Kokeen alkuasetelmat eivät lupailleet hyvää, tuuli kohtuu kovasti ja luntakin alkoi tupruttaa.
Koe alkoi 10.00 ja abaut 10 min hakua ja ensimmäinen teerihaukku. Siitä jatkettiin hieman erilaiseen maastoon. Koiran eteminen oli erittäin hankalaa/ hidasta johtuen upottavasta lumesta, kuitenkin vielä koppelo ja pari teertä sai haukut niskaansa ja kokonaispisteet: 73pst oli tuloksena,  AVO1 Kiitokset Tuomarille ja oppaalle!

torstai 31. tammikuuta 2013

Luolahommia

Lauantaina hieman kiertelimme luolahommissa. Kaveri oli edellisenä päivänä käynyt tiedustelemassa mahdollisia paikkoja ja lauantai aamusta sitten suuntasimme pesille, oletettuun paikkaan jossa supia on ollut. Laskimme saksanmetsästysterrierin luolaan ja puolisentuntia siinä odoteltiin ja pusteri toi ensimmäisen supin pihalle. Toinen olikin sitten hieman haastavampi ja teetätti kaivuutöitä louhikossa, jossa se oli aika epätoivoista. Kolmentunnin kaivamisen jälkeen löysimme pienen kolon josta saattoi ottaa supin ja koiran luolasta pois. Onnistunut jahtipäivä kaikenkaikkiaan!

-Maastonakki-

Pitkäaikainen haave, ajavasta luolakoirasta näki päivänvalon pariviikkoa takaperin, kun haimme 5,5kk karkeakarvaisen mäyräkoiranartun "viirun" kotio. Tästä  "maastonakista" olisi tarkoitus leipoa luolaan petojen kauhu sekä kaurista/jänistä ajava koira. Viiru on todella ihmisystävällinen kaveri!
Luonnetta tuntuu olevan ihan muidenkin tarpeisiin, joten kissoja ei samalla tontilla tarvitse pitää...
Viiru on pätkätassun kennelin jälkeläisiä, joten edellytykset luolahommiin suvun perusteella pitäisi olla. Aika sen tulee sitten näyttämään mitä tästä tulee :) Supia kerkesinkin jo hiukan haukuttamaan kanuloukun lävitse ja jänistäkin on käyty kahtelemassa, kiinnostusta tuntuu olevan todella paljon.